torstai 17. maaliskuuta 2011

BRIAN RAFALSKI PALASI TAKAISIN .....

Minulle on kyllä kerrottu mistä minun nimeni on peräisin ...
No nyt saatte kaikki muutkin lukea " minusta "
Selkävammat ovat kiusanneet Rafalskia ;)
Tässä Reutersin juttu viime yöltä !!


HPK:ssa ja HIFK:ssa aikanaan kovaa jälkeä tehnyt Brian Rafalski todisti taas kuuluvansa NHL:n ehdottomaan aateliin.
Henrik Zetterberg teki kaksi maalia ja auttoi Detroitin 3-2-voittoon Washingtonista keskiviikon NHL-kierroksen huippuottelussa.

Zetterberg innostui ratkaisijaksi sopivasti. Hän oli pelannut yhdeksän ottelua perätysten ilman maalia.

- Tuntui tosi hyvältä osua taas, Zetterberg sanoi.

Valtteri Filppula ohjasi kotijoukkueen 2-1-johtoon avauserässä. Voittomaalin 3-2:een teki Zetterberg kolmannen erän puolivälissä ylivoimalla.

Puolustaja Brian Rafalski palasi selkävaivojen jälkeen kaukaloon ja sai syötön jokaiseen Detroitin maaleista. Kolmen tehopisteen huippuilta oli entiseltä SM-liigatähdeltä upea paluu NHL-jäille.

Jenkkipakki Rafalski polkaisi uransa nousuun 1990-luvun loppupuoliskolla Suomessa. Rafalski huseerasi ensin kauden ajan HPK:ssa ja sen jälkeen HIFK:ssa. Koko SM-liigan kärkipakkien joukkoon noussut Rafalski teki liigakausien jälkeen saman myös NHL.ssä.

Ennen viime yön ottelua Washington oli voittanut ennen illan ottelua yhdeksän ottelua perätysten. Voitto Detroitista olisi nostanut sen itälohkon johtoon. Washington painosti kovasti kolmannen erän lopussa, mutta ei keksinyt keinoa maalivahti Jimmy Howardin ohittamiseksi.

Zetterbergillä oli vire päällä. Voitto-osuman hän viimeisteli hetki sen jälkeen, kun oli saanut mailasta iskun suoraan kasvoihin. Zetterberg ei välittänyt osumasta vaan luisteli hyökkäysalueelle kiekon kanssa ja yllätti Washington-vahti Michael Neuvirthin rystyvedolla. Kiekko osui Neuvirthin maskiin ja kimmahti siitä hanskan kautta maaliin.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

VALOKUVAUS

" Olen harjoitellut seisomista , kyllä tämä tästä ;) "

t. Rafalsky

torstai 10. maaliskuuta 2011

TZINKKARIN KANSSA PIHALLA

Jepulis, minä olen ollut Tzinkkarin kanssa omalla pihalla.


Kesää olen kovasti yrittänyt tehdä...Siirrellyt näitä jääpaloja paikasta toiseen .

Tzinkkaria ei nämä  jäät kiinnosta !

Vaan tämä orava ;) 

"Minä  odottelen, heittäkää tänne niitä jääpaloja !!"

Terveisin Rafalsky